Lähtö.

Keskiviikkoiltana oli melkoisen surrealistiset fiilikset, kun pakkailin matkalaukkuja – tai pikemminkin tyhjensin niitä 8 tunnin ajan aamuyötä myöten (tavaroiden kasaaminen ei ollut ollenkaan ongelmallista, vaan siinä kohtaa meni sormi suuhun, kun laukkujen painorajat tulivat vastaan ja piti keksiä, mitä jättää pois). Lähtöä on tehty tietyllä tavalla viime keväästä asti, kun Erasmus-vaihdon hakuprosessi käynnistyi silloin. Syksyllä saapui vahvistus lähdöstä ja marras-joulukuu menikin matkajärjestelyiden ja majoituksen etsinnän parissa. Joulukuun aikana tuli vietettyä muutama uneton yö, kun alkoi hitaasti tajuta, että sitä ollaan oikeasti lähdössä yksin toiselle laidalle Eurooppaa. Vasta laukkuja pakatessa iski kuitenkin paniikki; mitä hittoa mie oon tekemässä. Kotiin jäivät kissa ja hellu ihmettelemään, että tullekohan se emäntä vielä joskus kotiaki.

Torstaiaamuna ei auttanut muuta kuin raahata laukut raskain mielin autoon ja suunnata Oulun lentokentälle. Koko aamu meni kyyneleitä vuodattaessa. Turvatarkastuksen nainen tuijotti ihmeissään, kun silmät ja nokka valskaten keräilin tavaroitani hihnalta ja onnettomana heilutin vielä viimeiset vilkutukset hellulle, joka surkeana seisoskeli aulassa. Ollaan sitä ennenki asuttu kuukausia erillään, kun työpaikat on olleet eri paikoissa, mutta silloin oman kullan kainaloon ei ole ollut muutamaa sataa kilometriä pitempi matka. Silmät valuivat vielä portillakin koneeseen astumiseen saakka.

Helsinkiin päästyäni alkoi rumba matkatavaroiden kanssa uudelleen. Oulu-Helsinki välin lensin Norwegianilla, jolla ruumaan menevän laukun painoraja on 20 kg ja käsimatkatavaran 10 kg. Seuraavat etapit lentäisin SAS:illa, jolla painorajat ovat 23 kg ja 8 kg. Eli käsimatkatavaroista piti nakella tavaraa kolmen kilon edestä vähemmäksi. Todellisuudessa käsimatkatavarani painoivat varmaan 14 kg yhteensä, sillä jemmasin Oulussa pieneen selkäreppuun (jonka saa laittaa edessä olevan istuimen alle) tavaraa melkein viiden kilon edestä. Jännitys tiivistyi jättäessäni ruumaan menevää matkalaukkua SAS:sin pisteelle: meneekö laukku läpi, vaikka siinä on 200 g ylimääräistä painoa? Omatoiminen Baggage Drop herjasi liiasta painosta, mutta SAS:in check-in -tyttö ystävällisesti vastaanotti laukun, sillä ylitys oli niin pieni.

         Kööpenhaminan lentokentältä – Starbucksin myyjä puhui 

 yllättäen suomea tunnistettuaan nimeni suomalaiseksi.

Oli kuulemma asunut siellä itsekin :)

Helsingistä lensin Kööpenhaminaan, jossa jouduin odottelemaan reilun viiden tunnin ajan. Köpiksessä fiilikset olivat jo paremmat. Olo oli suorastaan kotoisa, kun ymmärsi ruotsin pohjalta jonkin verran kieltä, jota ympärillä puhuttiin. Matkustus Bolognaan kesti yhteensä yli puoli vuorokautta: olin lopulta Bolognan lentokentällä illalla vähän ennen kahdeksaa paikallista aikaa. Italiassa ollaan tunti Suomen aikaa jäljessä. Lentokentältä kulki näppärästi lentokenttäbusseja 11 minuutin välein keskustaan, joten pääsin sillä rautatieasemalle asti. Rautatieasemalla oli taksitolppa, josta sain napattua taksin majapaikkaani. Taksikuski ei ymmärtänyt juuri englantia, mutta perille päästiin.

Noin yhdeksän aikoihin seisoin majapaikkani portilla. Majoitun väliaikaisesti Airbnb-kohteessa irlantilaisen miehen luona. Asunnossa on keittiö-olohuone, kylpyhuone, parveke sekä kaksi makuuhuonetta, joista toinen on minun käytössäni. Huoneeni on mukavan iso ja parisängyllinen, mutta todella kylmä. Isäntäni on ilmeisesti pihi, sillä hän pitää pattereita päällä vain muutaman tunnin päivässä. Sänkypeitto on onneksi valtava ja paksu, joten en ole palellut öisin. Isäntä on muutoin onneksi ystävällinen ja huolehti saapuessani, että sain syötävää ja juotavaa ennen nukkumaamenoa. Peiton alle kaivautuessa piti kuitenkin vielä rutistaa hellun yöpaita kainaloon ja tirauttaa pari ikävän kyyneltä päälle. 

Seuraavassa postauksessa kerron enemmän, miten elämä Bolognassa on lähtenyt käyntiin.

Huoneeni Bolognassa