Disaster. Part 1.

Ensimmäinen viikko Bolognassa on vierähtänyt. Tsiisus madöfakin kraist. En tiiä voiko tätä nyt varsinaisesti kulttuurishokiksi kutsua, koska kaikesta oli jo varoiteltu etukäteen, mutta jos pienen, uuteen maahan muuttaneen ihmisen matkan varrelle voidaan asettaa vastoinkäymisiä, niin niitä on kans asetettu. Lunta on tullu tupaan ja suorastaan kolalla pukaten. Nyt alkaa ehkä jo pieniä auringonsäteitä pilkistää pilvien takaa, mutta oon tän viikon jälkeen hieman skeptinen sitä ajatusta kohtaan, että asiat suttaantuis tästä eteenpäin ongelmitta. Yritän löytää siis pieniä positiivisia asioita päivistä, ettei tule liian isoja pettymyksiä. Kuten esimerkiksi eilen Bolognan pääaukiolla Piazza Maggiorella pulu yritti tähdätä kakkapalleronsa minuun. EI OSUNUT. Olin satavarma että toinen tulee perään ja läsähtää ottaan, mutta ainoa miina levis 15 sentin päähän. Päivän positiivinen 

Italian katumarkkinoilta saa jo mansikoita! 

Niitä on ihan mukava nautiskella Piazza Maggiorella, 

ainaki niin kauan, kun pulut eivät kaki päälle.

En oikein tiedä edes mistä lähteä purkamaan koko vyyhtiä. Viikko sitten torstaina saapuminen Bolognaan meni oikein hyvin, mutta perjantaina olin todella eksyksissä. Minun piti käydä ilmoittautumassa yliopistolle ja ajattelin, että saisin sieltä lisäinfoa sen suhteen, miten asiat tässä kaupungissa toimii. Käytännössä minut kuitenkin vain rekisteröitiin kv-toimistossa saapuneeksi ja lyötiin lappu käteen, että maanantaina on tervetulotilaisuus, mene sinne. Menin btw sinne maanantaina, ja se oli kutakuinkin puolen tunnin info, jossa kerrottiin vain asioita koekäytäntöihin liittyen. En ollut sen jälkeen siis yhtään fiksumpi sen suhteen, miten esimerkiksi bussilla liikutaan; voiko bussiin vain astua ja maksaa siinä, vai pitääkö liput ostaa etukäteen jne.

Olin käsittänyt yliopiston nettisivuilta, että tarvitsisin verokoodin (= codice fiscale) sopimuksia ja puhelinliittymän hankintaa varten, joten päätin suunnistaa yliopiston omalle "codice fiscal -deskille". Sieltä minulle kuitenkin sanottiin, että henkilö joka hoitaa veronumeroasioita, on paikalla vain keskiviikkoisin. Jos haluaisin veronumeron aiemmin, minun pitäisi mennä kaupungin ulkopuolella olevaan toimistoon. Deskiltä sanottiin, että toimisto on auki aamuisin klo 11.45 saakka ja iltapäivisin klo 14.30 alkaen. Päätin mennä käymään iltapäivällä ja kulutin aikaa kaupungillla harhaillen. Etsin mm. pankkiautomaattia ainakin tunnin.  Täällä valtaosa automaateista on hämysti piilotettu pankkien sisälle, joten sitä tietämättä en millään meinannut löytää yhtäkään automaattia. Ilman italialaista puhelinliittymää minulla ei ollut puhelimessakaan nettiä, että olisin voinut Google Mapsista tarkistaa, missä lähin automaatti on. Lopulta löysin heikon yhteyden kaupungin ilmaiseen wifiin ja sain selville, että Italiassa automaatteja kutsutaan nimellä bancomat ja tätä tietoa hyväksikäyttäen sain Mapsista lähimmän automaatin sijainnin. Victory! 

Kaupungissa harhailulla on se hyvä puoli,
 että saa ihastella kaikkia herkullisia hedelmäkojuja ja 
tiirailla pienten kahviloiden ikkunoista sisään.

Pankkiautomaattiepisodin jälkeen suunnistin turisti-infoon, josta minut ohjattiin lähimmälle taksipysäkille. Karautin taksilla verotoimistolle, jonne matkaa oli noin 5 km. Yritin pyrkiä toimistoon sisään, mutta missään ei ollut suoraa sisäänkäyntiä. Eräs nainen lasitoimiston sisällä katseli epätoivoista haahuiluani ja tuli palveluluukulle kysymään italiaksi, mitä haluan. Sanoin tarvitsevani verokoodin ja nainen alkoi kimittämään jotain italiaksi. Kun elehdin, etten ymmärrä, sain kutakuinkin vastaukseksi no-no-no-no-no, too late, too late. Sitten hän huitoi ikkunassa olevaa aukioloaikailmoitusta, joka oli italiaksi. En ymmärtänyt siitä mitään, mutta tulkitsin lopulta, että ilmeisesti toimisto on auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin vain aamuisin, ja iltapäivisin vain tiistaisin ja torstaisin. Siinä sitte oltiin. Kutakuinki keskellä ei mitään, ei taksitolppaa missään, ei tietoa mistä voisi soittaa taksin, eikä mitään hajua siitä miten bussisysteemi kaupungissa toimii. Jouduin talsimaan koko viiden kilometrin matkan takaisin kaupunkiin hiertävissä talvikengissä. Ei siinä mitään, mutta olin aiemmin päivällä talsinut pitkin kaupunkia jo toiset 5 km. Jalat huutaa edelleen hoosiannaa.

Jalkapohjan mojovat rakot perjantaisen 

verotoimistoseikkailun jälkeen. 

Pelkästään pankkiautomaattien löytäminen ei ole hankalaa, vaan myös kaikki ruokakaupat olivat minulta totaalisen hukassa. Tuntien pyörimisen jälkeen keskustassa menin turisti-infoon kysymään apua ja he hieman ihmetellen merkkasivat minulle karttaan pari putiikkia, joista toinen oli suunnilleen kulman takana. Tyypillistä. Nyt onneksi tunnistan jo parin tavallisimman kauppaketjun logot täällä, enkä ole kuolemassa nälkään.

Italiassa on paljon kivoja kahviloita.

Latte Macchiatto ja rucola-brie-kinkkusämpylä, 

tuoreeltaan valmistettuina :)

Yhteiselo vuokraisäntäni kanssa väliaikaismajoituksessa ei lähtenyt myöskään kovin ruusuisesti. Hän on oikeastikin aika pihi, sillä hän huomautti minulle siitä, että olin unohtanut vessan valon päälle. Seuraavana päivänä tarkistin, että vessan valot oli sammutettu, mutta sitten unohdin sammuttaa keittiön valot, ja siitäkin tuli sanomista. Epäilen hänen myös pitävän minua hieman tyhmänä, sillä sain tosissani taistella kahdella ensimmäisellä kerralla asunnon oven lukon kanssa, ja hän lopulta joutui molemmilla kerroilla päästämään minut sisään kuunneltuaan tovin ähinääni oven toisella puolen. Hän ei voinut uskoa, miten oven avaaminen oli niin hankalaa minulle, kun hän itse vain pienellä yksinkertaisella ranneliikkeellä nytkäytti avainta vasemmalla ja ovi suorastaan lennähti auki. Tajusin lopulta, että työnnän avaimen liian syvälle lukkoon ja siksi se ei oikein osu lukon hampaisiin. Onneksi tähän kämppään tuli tällä viikolla toinenkin tyttö asustelemaan sohvalle ja hänellä oli vastaavia ongelmia. Sain vuorostani opettaa hänelle, miten lukko toimii. Ja hän ystävällisesti puolusti kunniaani vuokraisännälle. Asuntoon tullut toinen tyttö on Kanadasta, hän on tullut Bolognaan etsimään englannin opettajan töitä. Hän on todella mukava. Oloni on ollut paljon avoimempi ja kotoisampi hänen saapumisensa jälkeen, olen uskaltanut kommunikoida vuokraisännänkin kanssa enemmän, kun tyttö mukavasti tasapainottaa kemioita asunnossa :)

Vau, tää teksti alkaa tosissaan paisua. Mutta tää oli vasta alkua, verotoimisto, kadonneet pankkiautomaatit ja ruokakaupat sekä nihkeilevät isännät ovat olleet todella kevyitä vastoinkäymisiä. Suomessa ollessani sain etukäteen sovittua, että saisin erään todella kivan huoneen omalla kylpyhuoneella keskustan laitamilta helmikuun puolesta välistä alkaen. Varasin alunperin nykyisen Airbnb-huoneen vain tammikuun loppuun, sillä en halunnut maksaa niin korkeaa varausmaksua etukäteen, mitä hän olisi pyytänyt kolmesta viikosta. Sovimme vuokraisännän kanssa tammikuun alussa, että maksan pienemmän varausmaksun ja hän pitää huoneen varattuna minulle tammikuun loppuun asti. Jos sen jälkeen hänen asuntoonsa ei olisi tulossa muita, jäisin hänen luokseen helmikuun puoleen väliin asti. Muussa tapauksessa etsisin toisen väliaikaismajoituksen kahdeksi viikoksi. Noh, epäröintini varausmaksun kanssa maksoi minulle sen, että vuokraamaani huoneeseen on tulossa toinen henkilö asumaan 1. helmikuuta alkaen. Yritin siis viikonlopun aikana etsiä toista majapaikkaa kahdeksi viikoksi huonolla menestyksellä.

Seuraava takaisku oli kuitenkin vielä ankarampi. Tyttö joka vuokraa huonetta, johon minun oli tarkoitus muuttaa 15.2. alkaen, käski minun ottaa yhteyttä, kun olen saapunut Bolognaan. Laitoin hänelle viestiä viime perjantaina, eikä hänestä kuulunut mitään. Lauantaina yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut puheluuni. Laitoin perään viestin, että voisitko ilmoittaa jotain, sillä olen huolissani siitä, onko huone edelleen saatavilla. Hän vastasi, ettei ole parhaillaan Bolognassa ja soittaa minulle seuraavalla viikolla. Maanantaina sitten laitoin hänelle viestin, voisiko hän ilmoitella etukäteen milloin suunnittelee soittavansa, sillä minulla on iltaisin luentoja. Hänen lähettämänsä vastaus veti todella maton jalkojen alta. Hän ilmoitti, että tyttö joka asuu kyseisessä huoneessa nyt ei olekaan lähdössä vielä mihinkään, vaan hän jää vielä ehkä kuukaudeksi.

Olen nyt siis maanantai-illasta asti etsinyt uutta asuntoa paniikinomaisesti. Varaukseni Airbnb-asunnossa päättyy tämän viikon sunnuntaina, joten hätä on ollut melkoisen kova. Hostellit ovat täällä todella kalliita, 40 euroa yöltä neljän hengen jaetuissa huoneissa, joten niihin meneminen on todella huono vaihtoehto. Juttelin maanantai-iltana vuokraisäntä Michaelin kanssa tilanteestani ja hän ystävällisesti tiivisti tilanteeni: So you're a disaster. Mitäpä sitä kiistämään tosiasioita. Yes, basically I am. Yllättäen Michael kertoi, että hän on lähdössä maanantaina viikoksi reissuun, joten tarpeen vaatiessa voin punkata vielä yhden viikon hänen luonaan ja sen jälkeen sohvakin on vapaa, jos täysi helvetti jyllää. Hän saattaa olla välillä melko suora sanoissaan, mutta pehmitti sydämeni täysin todetessaan, että "Basically I'm saying I'm not gonna kick you out on the street." Thanks, really appreciate it 

Näkymät väliaikaismajoituksen ikkunasta. En valita. 

Alhaalla näkyvässä puutarhassa leikkii lisäksi päivittäin hurmaava kissimirri. 
Lintujen jahtaaminen ja niiden perässä hyppiminen on sen mielipuuhaa

Taidan jakaa tän tekstin kahteen osaan, että joku jaksais lukea loppuunkin :D So, this is the end of the part one.